KERTA HISTORIA -Artikkeli | Someuutiset
Akaan alue oli sisällissodan aikana merkittävä rautatiesolmu. Toijalan aseman kautta kulkivat valkoisten huoltolinjat ja joukkojen siirrot Pohjanmaalta kohti Tamperetta. Alueella majoitettiin ja varustettiin joukkoja, ja aseman ympäristö oli jatkuvassa sotilaallisessa valvonnassa. Suoria suurtaisteluita ei käyty, mutta strateginen merkitys oli huomattava.
Hämeenkyrössä ei käyty suuria sotatoimia, mutta se toimi valkoisten selusta-alueena. Kunnassa oli varustuspisteitä, suojeluskuntatoimintaa ja läpikulkuliikennettä Tampereen rintamaa varten. Paikalliset joutuivat tukemaan huoltoa ja majoittamaan joukkoja, ja väestö eli epävarmuuden ja huhujen keskellä.
Ikaalisissa valkoisten suojeluskunnat ottivat varhain määräysvallan ja turvasivat tärkeitä teitä ja maastonkohtia. Punaisten yritykset organisoitua jäivät heikoiksi, ja alue toimi käytännössä valkoisten tukialueena kohti Vilppulan ja Tampereen rintamaa. Vartiotieverkosto esti punaisten liikkeitä etelästä.
Juupajoen teollisuuspaikoilla punakaarti sai kannatusta työväestöstä, mutta kunnan pienuus rajoitti organisoitumista. Paikkakunnalla esiintyi kahakoita ja varustautumista molemmin puolin. Valkoisten otettua vallan, alueelle perustettiin väliaikaisia valvontapisteitä ja kuulusteluja suoritettiin kylillä.
Kangasalan harjut ja korkeuserot tarjosivat valkoisille tähystys- ja etenemisetua kohti Tamperetta. Valkoiset liikkuivat Vesijärven ja Roineen välisillä reiteillä ja rakensivat ampumasuojia ja asemia. Sotatoimia esiintyi teiden ja siltojen hallinnan ympärillä, ja siviiliväestö joutui varautumaan elintarvikepulaan.
Pohjoisen Kihniö oli valkoisten hallinnassa suurimman osan ajasta, ja se suojasi rautatietä sekä esti punaisten partioliikkeitä Etelä-Pohjanmaalta käsin. Alueella toimi aktiivinen suojeluskunta, ja rajaseutumaisemissa liikkui tiedusteluryhmiä. Väkivaltaisuudet jäivät vähäisiksi, mutta sotilaallinen valvonta oli jatkuvaa.
Kuhmoisissa punakaartilaiset ottivat alkuvaiheessa johtorooleja, mutta valkoisten eteneminen Hämeen suunnasta pakotti punaiset vetäytymään tai piiloutumaan metsiin. Kunnan kautta kulki pakoreitti Lahteen ja etelään. Konfliktit olivat pienimittaisia, mutta jännitteet repivät kyläyhteisöjä.
Lempäälässä käytiin merkittäviä taisteluja maaliskuussa 1918. Valkoiset pyrkivät katkaisemaan punaisten Tampereen huoltoyhteydet ja onnistuivat valtaamaan rautatieasemaa ja siltoja suojaavat asemat. Lempäälän kirkonkylässä ja vesireittien ympärillä käytiin kiivaita yhteenottoja usean päivän ajan.
Vilppulassa sijaitsi valkoisten keskeinen rintamalinja tammi- ja maaliskuussa 1918. Punaisten hyökkäykset pysäytettiin useasti, ja Vilppula jäi valkoisten kiilaksi, joka esti punaisten etenemisen Pohjanmaalle. Alueen sahat ja tehtaat toimivat myös huollon tukikohtina.
Nokia oli punaisten hallinnassa Tamperetta tukevana teollisuusyhdyskuntana. Punakaarti koordinoi ase- ja huoltotoimintaa tehdasyhteisöjen kautta. Valkoisten edettyä Tampereelle, Nokia jäi saarroksiin ja antautui pian sen kaatumisen jälkeen. Työväki koki ankaria jälkiselvityksiä.
Orivedellä asema ja maantiet tekivät kunnasta logistisesti tärkeän pisteen. Valkoiset käyttivät paikkakuntaa varasto- ja majoitusalueena ennen Tampereen hyökkäystä. Punaiset pyrkivät häiritsemään kuljetuksia, mutta eivät pystyneet pitämään pysyvää otetta alueella.
Parkanon rautatieasema oli olennainen, ja valkoiset varmistivat sen hallinnan varhain. Alue toimi siirtoreittinä ja reservien keräyspaikkana. Punaiset yrittivät tiedustella ja sabotoida yhteyksiä, mutta valkoisten etumatka estänyt merkittävät yhteenotot.
Pirkkalan kylissä nähtiin valkoisten majoituksia ja varastoja. Alue muodosti läntisen saartorajan Tampereelle. Punaiset vartioivat joitakin reittejä, mutta vetäytyivät vähitellen Tampereelle. Pirkkala toimi siirtymä- ja vartioalueena taistelun viime vaiheissa.
Punkalaitumella punaiset ottivat hallinnon alkuvuonna, mutta eteneminen valkoisten puolelta etelän suunnasta johti järjestäytymisen nopeaan romahtamiseen. Taistelut jäivät pieniksi, mutta aseita kerättiin ja pidätyksiä tehtiin sodan jälkeen.
Pälkäneen punakaarti lähetti miehiä Tampereen ja Hattulan rintamille. Valkoisten hyökättyä, osa punaisista vetäytyi kunnan kautta Lahden suuntaan. Kyläyhteisöt joutuivat valvonnan alaisiksi ja takavarikkoja tehtiin.
Ruovesi oli valkoisten keidas, jossa harjoitettiin ja koottiin joukkoja Vilppulan rintamalle. Kunnassa järjestettiin kuljetuksia ja lääkintää. Sotatoimet eivät yltäneet kyläkeskuksiin, mutta mobilisaatio oli laajaa.
Tyrvää oli punaisten alueita, ja paikkakunnalla käytiin valtataistelua kunnallishallinnosta. Sodan loppuvaiheissa tapahtui väkivaltaisuuksia ja teloituksia, jotka jättivät pysyvän jäljen paikallisyhteisöön.
Tampereen taistelu 16.3.–6.4.1918 oli sodan ratkaisuhetki. Kaupunki piiritettiin, tuhannet kaatuivat ja tuhansia vangittiin. Taistelut rajuimmillaan Pyynikillä, Tammelassa ja Kalevassa. Kaupungin teollisuus, rautatie ja korkein väkiluku tekivät siitä sodan strategisen keskipisteen.
Urjalassa punaiset ja valkoiset ottivat yhteen paikallistasolla etenkin varhaisvaiheissa. Kunnan halki kulki punaisten pakenemispolku Tampereen kaaduttua, ja osa otettiin kiinni metsistä ja kätköistä.
Tehdasyhteisönä Valkeakoskella punakaarti oli vahva, ja työväenliike piti hallintoa käsissään sodan alkupuolella. Valkoiset ottivat alueen haltuun Tampereen murtumisen jälkeen, ja seurasi tiukat jälkiselvitykset.
Vesilahdessa taisteltiin kylätasolla. Narvan ja Laukon suunnalla punaiset rakensivat puolustusasemia ja kielsivät kulun Tampereelle. Valkoiset murtautuivat alueen läpi maaliskuun lopussa, ja kahakat pelloilla ja mäkialueilla olivat rajuja paikallisesti.
Virroilla punaisia tuki osa työväestöä, mutta valkoiset ottivat alueen nopeasti Kontiomäen radan linjan turvatakseen. Kunta oli osa valkoisten etenemislinjaa kohti Tamperetta pohjoisesta.
Ylöjärvi jäi Tampereen saartorenkaaseen. Punaiset perustivat vartio- ja varastopisteitä teollisuuspaikoille ja kyläkeskuksiin, mutta vetäytyivät vähitellen Tampereelle. Valkoiset käyttivät maaseutukyliä etenemissuuntina.
